Meistä

Pidän huolta Oy on kahden naisen, Ellin ja Nooran, keväällä 2018 perustama ihmissuhde- ja hyvinvointialan yritys. Idea on saanut alkunsa ystävyydestä, jossa on saanut oivaltaa, erehtyä ja kasvaa kohti sitä, kuka on ja miten haluaa kohdella itseään sekä muita. Yrityksen toiminta on aluksi Pidän huolta -iltoja ja -viikonloppuja sekä pohdintoja blogissa. Tavoite on hiljalleen saada myös muita, jo olemassa olevia sekä täysin uusia, ideoita toteutukseen.

 

Elli  

Olen sosionomi ja sosiaalityön opiskelija. Lähitulevaisuuden suunnitelmiini kuuluvat myös psykoterapeuttiopinnot. Sosiaalialan työkokemukseni keskittyy lastensuojeluun, jossa vaihtelevat roolit ovat johdattaneet niin arjen pienten pulmien kuin elämään vaikuttavien suurten valintojen äärelle. Ymmärrystä ihmiselämään on antanut myös vapaaehtoistyö kriisikeskuksessa. Luova puoleni on päässyt valloilleen erilaisissa vapaa-ajan projekteissa, joista merkittävimpiä ovat olleet nuorille suunnattu unelmapaja sekä työväenopistossa järjestetyt naisten voimavararyhmät. Valintojani ohjaa halu ymmärtää ihmismielen toimintaa ja tunne-elämän monimuotoisuutta sekä kiinnostus ihmisten välistä yhteyttä, sen vaikeuksia ja mahdollisuuksia, kohtaan.

Näin pidän huolta

Huolenpito arjessani toteutuu rohkean ja uteliaan taaperon sekä muun perhe-elämän asettamien rajojen puitteissa, pienissä hetkissä ja valinnoissa. Haen säännöllisesti voimaa luonnon eheyttävästä läsnäolosta hipsien lähimetsän lenkkipoluille koiramme kanssa. Kesäisin lataan akkuja Saimaan saaressa auringonlaskuja ihastellen. Nautin suuresti, kun saan oivaltaa ja ymmärtää jotain uutta, joko yhdessä toisen kanssa tai esimerkiksi äänikirjaa kuunnellessa. Aidot jakamisen ja yhteyden hetket läheisten ihmisten seurassa saavat elämän tuntumaan merkitykselliseltä. Kiitän itseäni siitä, kuinka olen oppinut viimein elämään enemmän tavalla, jossa “ei” ei sanota siksi, ettei ole aikaa vaan siksi, jotta olisi aikaa.

Elina Jaanisalo, elli@pidanhuolta.fi

 

 

Noora

Olen psykologi ja työskentelen lasten, nuorten ja perheiden parissa. Opiskelen psykoterapeutiksi (keho-orientoitunut traumapsykoterapia, 2016-2020). Olen työssäni erityisen kiinnostunut vuorovaikutuksesta, itsesäätelystä, tunteiden huomioimisesta, luovuuden vahvistamisesta sekä kehon ja mielen yhteydestä.

Näin pidän huolta

Pidän huolta, että yhteys itseeni, eli omaan mielensisäiseen kokemusmaailmaani, tunteisiini ja kehooni, saa olla mahdollisimman avoin ja mutkaton. Tämän yhteyden myötä mahdollistuvat kohtaamiset niin työssäni kuin kaikissa ihmissuhteissa ja vuorovaikutustilanteissa. Pidän huolta, että vietän riittävästi hetkiä itseni kanssa, hakeudun luontoon ja kirjoitan. En kuitenkaan unohda, että juuri yhteys toisiin ravitsee ja tekee elämästä täydemmän. Yhteyttä kehoon vahvistan voimaharjoittelulla ja toisaalta lempeällä joogantapaisella liikkumisella. Saatan hetken mielijohteesta ilmoittautua maalauskurssille ja hiljattain toteutin pitkäaikaisen haaveen opetella keramiikan valmistusta. Pidän huolta opettaa minulle, kuinka voin toimia ja tehdä valintoja arvojeni mukaan. Yksinkertaisimmillaan pidän huolta hengittämällä: hengitän, välillä hengästyn, kunnes taas muistan, että syvään sisään ja vielä vähän syvempään ulos.

Noora Viitanen, noora@pidanhuolta.fi