hetket valinnat yhteys

Anteeksi, en kai häiritse?

02/11/2018

Meille suomalaisille on hirmuisen tärkeää, että osaamme kunnioittaa toisen yksityisyyttä. On suorastaan kunnia-asia, ettemme häiritse toisiamme. Olen usein miettinyt, missä menee raja toisen häiritsemisen ja toisen sivuuttamisen välillä. Esimerkiksi Tansaniassa olisi suorastaan heitteillejättö jättää sairastava ihminen yksin, mutta suomalaisessa kulttuurissa se onkin toisen tilan kunnioittamista. Löydän itseni usein ajattelemasta, kehtaanko pyytää apua. Etten vaan häiritse toista? Tunnistan jopa joskus ajatelleeni, etten viitsi edes tarjota apua – koska en halua häiritä! Monesti olen kuullut ihmisten kuvaavan heidän jääneen yksin kriisin tai ison surun keskellä, koska muut ajattelevat antavansa kohteliaasti tilaa. Harvoin kertoja olisi itse tuota tilaa toivonut.

Olen saanut kokea useita hyviä häirinnän hetkiä. Ylä-asteella hieman vieraampi luokkatoveri pelasti kerran päiväni kysymällä, onko kaikki kunnossa. Se oli päivä, jolloin mieltäni painoi ennen kaikkea se, ettei kukaan ympärilläni vaikuttanut huomaavan kurjaa oloani. Kiitos luokkatoveri, että huomasit. Vauvavuoden aikana äitini kävi useamman kerran meillä siivoamassa – varmistaen joka kerta ensin, että eihän hän jo tuppaudu liikaa. Apu oli todella tarpeen, kiitos äiti. Ystäväni tuli kerran yllättäen kylään vastauksena viestiin, jossa kerroin minulla olevan erityisen ahdistunut olo. Kotona oli kaaos eikä tarjottavaakaan ollut, mutta tulin kohdatuksi ja sain kokea olevani tärkeä. Kiitos ystävä. Monesti juuri nämä häiritsemisen hetket ovat olleet niitä erityisen merkittäviä. Toisaalta on ollut niitäkin hetkiä, joissa olen kipeästi toivonut, että joku häiritsisi rikkoen yksinäisyyden kuplan. Mieleeni on jäänyt sellainenkin tilanne, jossa itkin yksin leirikeskuksen huoneessa ja huonetoverikseni valikoitunut uusi tuttavuus astui yllättäen huoneeseen. Huomatessaan ovelta kyyneleeni, kysyi hän hieman säikähtäen: “Anteeksi, olisitko halunnut olla yksin?” En! Kaipasin sillä hetkellä suunnattoman paljon kuuntelijaa ja lohduttajaa. Pyynnöstäni hän jäi, kiitos siitä.

Olemme tietysti hyvin erilaisia sen suhteen, millainen häirintä tuntuu hyvältä ja millainen jo rajoja rikkovalta, enkä tietenkään kannusta toimimaan esimerkiksi vasten toisen ääneen sanottuja toiveita! Kuitenkin toisen häirinnän pelkoon liittyy paljon myös oletuksia, jotka eivät välttämättä ole totta, ja jotka ovat johtaneet jo liikaan varovaisuuteen. Puntaroin usein, kumman riskin haluan ennemmin ottaa: riskin, että häiritsen toista vai riskin, että jätän yksin ja sivuutan? Miten se muuttaisi elämääni, jos en niin paljon yrittäisi päätellä toisen puolesta, että häiritsenkö – tai jos uskaltaisin häiritä heränneestä ajatuksesta huolimatta? Jospa ajattelisin häiritsemisen olevankin jotain sellaista, mitä Eeva Kilpi kuvaa osuvasti runossaan:

Sano heti jos minä häiritsen,
hän sanoi astuessaan ovesta sisään,
niin minä lähden saman tien pois
Sinä et ainoastaan häiritse,
minä vastasin,
sinä järkytät koko minun olemustani.
Tervetuloa.

 

Elli

 

Kuva: Hanna Mikkola

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply