kehollisuus tunteet

Kuinka kohtasin pelkoni ja opin rauhoittamaan sitä

19/09/2018

Pelko – tuo lähtökohtaisesti hyvinkin tärkeä ja tarpeellinen, elämää ylläpitävä tunne, joka voi vääristyessään ja liian suureksi kasvaessaan muuttua kahlitsevaksi ja elämää hankaloittavaksi tunteeksi. Joskus voi käydä niin, että tämän hetken pelot perustuvat johonkin sellaiseen, mikä ei ole tässä hetkessä todellista tai tunne kasvaa niin suureksi, ettei se enää toteuta alkuperäistä tehtäväänsä vaan alkaa rajoittaa ja estää tarpeettomasti. Pelkoja lähestytään usein mielentaitoja hyödyntäen, esimerkiksi niiden juuria hakien ja näkökulmaa vaihtaen. Haluan seuraavaksi kertoa sinulle yhdestä minulle merkittävästä pelosta sekä siitä, kuinka sen kautta löysin toisenlaisen tavan kohdata ja rauhoittaa oloani.

Olin muutama vuosi sitten tilanteessa, jota olin jo pitkään toivonut, mutta johon liittyi myös jotain sellaista, mitä pelkäsin kamalan paljon. Joka kerta miettiessäni lähestyvää asiaa kurkkuani kuristi ja kehoni alkoi suorastaan tutista. Olin tuolloin raskaana ja asia, jota pelkäsin, oli synnytys. Synnytyspelosta keskusteltiin heti ensimmäisestä neuvolakäynnistä alkaen ja minulle tarjottiin siihen apua. Kävin muutaman kerran keskustelemassa neuvolapsykologin kanssa ja valmistauduin pelottavaan tilanteeseen minulle tyypilliseen tapaan: otin asiasta selvää, luin kirjoja ja keskusteluja, hakeuduin aiheeseen liittyville kursseille ja puhuin asiasta paljon. Samalla mietin, etteivät nuo keinot tuntuneet aivan riittävän. Jossain kohtaa sain ahaa-elämyksen liittyen siihen, että tämä pelko, jos mikä, liittyy vahvasti kehooni ja on myös kehollinen tunne. Mietin silloin, onko sittenkin niin, ettei tätä pelkoa pysty ratkaisemaan vain mielen keinoin vaan asiaa tulisikin lähestyä kehollisesta näkökulmasta.

Oivallukseni innoittamana hakeuduin päteväksi tietämäni tanssi-liiketerapeutin luo toivoen, että löytäisin hänen avullaan kehollisia menetelmiä pelkoni rauhoittamiseen. Yllätyksekseni löysin sitä, mutta myös paljon muuta: sain arvokasta ja laajemminkin elämässäni auttavaa ymmärrystä liittyen kehooni, ja koin ensimmäisen kerran rakentavani vuorovaikutuksellista suhdetta omaan kehooni. Yksityistunneilla sekä niiden välissä pysähdyin todella miettimään, kuinka olin kohdellut kehoani vuosien varrella. Havahduin, että olin odottanut ja vaatinut siltä paljon antamatta välttämättä takaisin sitä, mitä se olisi kaivannut. Palasin muistelemaan tilanteita, joissa paineen ja kiireen alla olisin odottanut keholtani enemmän ja joissa petyin, kun esimerkiksi migreeni pakottikin sängynpohjalle tai uupumuksen tila iski vastaan kuin seinä. Mietin, kuinka viisaasti kehoni on pysäyttänyt minut silloin, kun en itse ole osannut pysähtyä. Pohdin, mitä kaikkia kehoni hellävaraisia viestejä olin laiminlyönyt. Olinko toiminut kehoani kohtaan reilusti? Olisiko niin, että kehoni olisi helpompi toimia, jos suhtautuisin sitä kohtaan hellemmin ja kunnioittavammin? Syntyi tarve pyytää keholtani anteeksi, kiittää ja kehua sitä hieman.

Pääsin tunnustelemaan pelon tunnetta minulle uudenlaisin keinoin. Teimme esimerkiksi harjoituksen, jossa kuvittelin pelkoni esineeksi ja lähestyin sitä hiljalleen samalla kehoani kuunnellen. Lähestymisestä seurannut kehollinen reaktio oli yllättävän voimakas. Sen tunnistettuani minun oli mahdollista hakea myös keinoja, joiden avulla rauhoittaa oloani. Mietin ja myös kokeilin, millainen liike palauttaa turvallisuuden tunnetta, entä millainen hengitys tuo levollisempaa oloa. Entä jos silitän vatsaani ja siten kerron keholleni, ettei ole mitään hätää, kaikki on hyvin. Hiljalleen minun oli mahdollista lähestyä pelottavaa asiaa ja löysin tapoja, joiden avulla rauhoittua ja päästä pois hälytystilasta, johon kehoni luonnollisesti peloistani johtuen hakeutui. Löytäessäni keinoja lähestyvään synnytykseen sain myös välineitä ja ymmärrystä jokapäiväiseen elämääni. Suhtautumalla kehooni kuunnellen ja välittäen tarjoan sille parhaat mahdollisuudet jaksaa ja toimia paineen alla. Lisäksi opin, että voin pyytää myös toista rauhoittamaan kehoani. Synnytyksen aikana pyysin ja vastaanotin mieheltäni sekä doulaltani hellää huolenpitoa, rauhoittavaa ja kannustavaa kosketusta kivun yltyessä sekä läsnäoloa. Yhtälailla arkisemmissa tilanteissa on mahdollista vaikealla hetkellä pyytää vaikka läheiseltä tai työtoverilta halausta, tai toisaalta itse toista lohduttaessa kannustavien sanojen lisäksi laskea lempeästi käsi toisen olkapäälle huolen hetkellä.

Tänään haluan kannustaa sinua siihen, että pysähtyisit kuuntelemaan, millaisia viestejä viisas kehosi yrittää sinulle juuri tässä hetkessä antaa? Mistä voisit tänään kiittää kehoasi tai minkä lempeän teon voisit sille tänään tehdä?

Käsittelemme kehollisuutta myös seuraavassa Pidän huolta -illassa torstaina 27.9. Lisätietoja illasta löydät täältä. Olet lämpimästi tervetullut pysähtymään, pohtimaan ja yhdessä oppimaan aiheesta lisää kanssamme.

Elli

 

Kuva: Kaisa Härkönen

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply