Kohtaaminen yhteys

Huolenpidon vastaanottamisesta

01/09/2018

Olen jo vuosia juhlallisesti julistanut: jos joku keittää minulle aamulla puuroa, otan sen aina ilolla vastaan ja kauhon onnellisena vatsaani. Menneenä kesänä tämä ilo sai toteutua useasti, ja päiväni alkoivat mitä maittavimmilla aamupuuroilla. Milloin puuro porisi omassa kodissa, milloin ystävän luona ja kuinka ilahduttavaa oli, kun yökyläilyn aamuna kömmin kammarista keittiön puolelle ja löysin sieltä jo eläkepäivistä nauttivan kollegani sekoittelemassa liedellä hautuvaa kaurapuuroa. Nämä huomenet hellivät, mutta niiden keskellä kävi myös jotain yllättävää. Havahduin nimittäin omiin ajatuksiini siitä, voinko vain rauhassa antaa muiden keittää minulle puuroa. Kyselin mielessäni, tulisiko minunkin tehdä asian eteen jotain, käydä keräämässä puuromarjat tai vähintään suurieleisesti vakuutella, kuinka toisen ei olisi tarvinnut. Onneksi havahduin näihin ajatuksiini ja tietoisesti niitä ihmeteltyäni voimaannuin: tästä en luovu! Niinkin arkinen asia kuin aamupuuro oli johdattanut minut tärkeän asian äärelle.

Huolenpidon vastaanottamisen voisi äkkiseltään ajatella olevan helppoa, mitä se voi toki ollakin. Ei ole kuitenkaan tavatonta, että jokin meissä jarruttaa tai tulee jopa esteeksi silloin, kun joku tarjoaa apuaan, pyrkii näyttämään välittämistään, on ystävällinen ja rakastava meitä kohtaan. Huolenpidon vastaanottamiseen vaikuttavat elämän aikana saanut kokemukset siitä, miten meistä on pidetty huolta ja miten toinen on tavoittanut tarpeitamme ja kokemusmaailmaamme. On myös merkityksellistä, miten meitä on kannustettu vastaanottamaan huolenpitoa ja pyytämään toista tarpeen tullen auttamaan. Huolenpidon vastaanottamisen ollessa vaikeaa, jokin meissä saattaa kuin sanoa, että emme ole huolenpidon arvoisia tai, hieman lievemmin, että pärjäänhän minä ilmankin. Olen viime aikoina pohtinut, miten tällainen suhtautuminen itseen vaikuttaa minussa ja ihmissuhteissani. Lisäksi olen miettinyt, millainen kokemus mahtaa toiselle syntyä, jos hän huomaa huolenpidon tarpeen ja toimii sen mukaan, mutta saakin vasteeksi vähättelevän tai jopa torjuvan suhtautumisen.

Mieleeni palaa eräs tilanne kaupan kassajonosta, kun edessäni olevalla asiakkaalla oli jäänyt rahapussi kotiin. Muistan, kuinka havahduin tilanteeseen ja huomasin myös vaunuissa nukkuvan vauvan tämän miehen mukana. Miehen selvittäessä myyjän kanssa tilannetta omassa mielessäni kävi, että lompakon hakeminen voi tuottaa miehen päivään turhan lisäkuormituksen. Ostoksia ei ollut mahdottomasti, ja niinpä tarjouduin maksamaan ne. Mies vaikutti aidosti ilahtuvan, mutta sitten hän perääntyi nopeasti. ”Ei se kyllä sovi”, hän sanoi päättäväisesti ja samaan aikaan epävarmuutta äänessään. Keskustelimme hetken, minkä lopputulemana en saanut mahdollisuutta maksaa ostoksia. Minulle jäi tilanteesta hölmistynyt olo. Mieleeni jäi pyörimään kysymyksiä siitä, teinkö jotain väärin, enkö osannut lukea tilannetta oikein ja mitäköhän tämä mies minusta oikein ajatteli.

Uskoisin meiltä kaikilta löytyvän vastaavanlaisia kokemuksia, kun olemme kohdanneet tuntemattomia ihmisiä ja kun olemme olleet meille kaikista läheisimpien rinnalla. Nyt kun tämä edellä kuvaamani tilanne palaa vielä vuosienkin jälkeen elävästi mieleeni, ymmärrän jälleen hieman paremmin: ei ole yhdentekevää, miten otamme meille tarjottua huolenpitoa vastaan. Kykymme ottaa huolenpitoa vastaan vaikuttaa ennen muuta omaan oloomme, mutta yhtä lailla sillä on vaikutusta myös meistä huoltapitävän ihmisen oloon. Jos emme kykene ottamaan aidosti toisen huolenpitoa vastaan, se voi vaikeuttaa syvällisen yhteyden rakentumiseen ihmissuhteissamme. Jos puolestaan uskaltaudumme vastaanottamaan toisen läheisyyden, välittämisen ja erilaisin elein tulevan huolenpidon, voi se puolestaan tehdä päinvastaista: vahvistaa tunnetta omasta tärkeydestä, lisätä yhteyden kokemusta ja saada vuorovaikutuksessa myös toiselle tärkeä kokemus siitä, että hän on kyennyt tavoittamaan toisen ihmisen.

On siis hyödyllistä pysähtyä miettimään, millainen itse olen silloin, kun minusta pidetään huolta. Miten reagoin, millaisia tunteita silloin tunnen, mitä ajatuksia ajattelen? Otanko huolenpidon aidosti vastaan, suhtaudunko siihen ilahtuen vai sen sijaan vähätellen, vetäytyen tai jopa torjuen. Voisinko jopa kysyä joltakulta luotettavalta läheiseltäni, miltä tuntuu pitää juuri minusta huolta. Meissä on kyky pitää huolta, mutta yhtä lailla meissä on kyky ottaa huolenpitoa vastaan – hyvässä elämässä ja tasapainoisissa ihmissuhteissa nämä molemmat elävät.

 

Noora

 

Kuva: Ollipekka Jaanisalo

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply