Browsing Category

pidän huolta toisista

pidän huolta toisista valinnat

Ajatus ajasta

12/10/2018

Viimeistään nyt ruuhkavuosia eläessäni kamppailen useasti sen tosiasian kanssa, ettei aikani riitä kaikkeen, mihin haluaisin sen riittävän. Erilaisten priorisointilistojen ja -pohdintojen kautta olen yrittänyt löytää ratkaisua siihen, kuinka hyödyntäisin käytössäni olevan ajan mahdollisimman hyvin. Toisinaan tekemäni ajatustyö selkeyttää oloani, ja valintojahan on tehtävä, mutta usein käy myös niin, että olosta tulee yhä tukalampi ja paineet omassa mielessä kasvavat. Mitä enemmän keskityn aikaansaamiseen, sitä enemmän vahvistan hieman huomaamattakin mielessäni ajatusta siitä, että juuri aikaansaaminen on tärkeää ja arvokasta. Ehkä jopa, että…

Continue Reading